Arvo Poika Tuomisen muistelmat
Kohudosentti Johan Bäckman totesi minulle jokin aika sitten blogikeskustelussa, että henkilö, joka siteeraa Arvo PoikaTuomista, on konna. Bäckmannin asennoituminen kuvaa hyvin sitä asennetta, jolla Arvopoika Tuomiseen on suhtauduttu koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan kansandemokraattisen liikkeen piirissä.
Rikoshistorian tohtori Bäckman sanoo olevansa ei-kommunisti, mutta ottaa oikeuden luokitella Suomen vasemmistolaisen työväenliikkeen merkittävimmän henkilön ihmisluokkaan, jolle ei ole määritelmää olemassa. Hänen mielipiteensä ei perustu Tuomisen kirjojensa lukemiseen, kuten hän sanoo, vaan johonkin aivan muuhun. Minäkin sain konnan tittelin noilla samoilla tiedemiehen perusteluilla, kun kerroin Tuomisen käsityksiä Stalin-Hitler -paktista.
Muistelmat, ja varsinkin poliittisen henkilön muistelmat, ovat hyvin ongelmallinen kirjallisuuden laji. Niissä kirjoittaja haluaa esittää yhteenvedon elämänuransa sankarillisesta sisällöstä. Episodimuisti on kaikilla ihmisillä kovin subjektiivinen. Useat henkilöt muistavat saman tapauksen kovin eri tavalla, omista pyrkimyksistä lähtien ja omien pelitaitojensa kautta. Tuomisenkin muistelmista tämä näkyy, mutta hänen etunaan ovat kertomiensa tapahtumien yleinen tunnettavuus. Niistä on paljon tietoa olemassa muissa lähteissä, joten Tuomisen episodimuistia voi verrata niihin.
Tuominen on mielestäni rehellinen ja rohkea muistelija. Joku voisi sanoa, että hän on muistelmiaan kirjoittanut erilaisella arvojärjetelmällä, kuin millä hän on tapahtumat elämässään kohdannut. Toisin sanoen hän on elänyt kommunistina, mutta muistellut elämäänsä sosialidemokraattina. Minä en ole tätä mieltä, vaikka hän loppuelämänsä, vuoden 1939 käännekohdan jälkeen, tukeutuikin sosialidemokraatteihin. Olisiko hän voinut muihin tukeutua?
Hänen elämäntaipaleensa alkoi ja myös päättyi sosialidemokraattina ja Kansan Lehden toimittajana. Nuorena puuseppänä hän joutui vallankumouksen pyörteisiin, joissa asennoitumista eivät määränneet sympatiat jollekin ryhmälle - niitä ei tuolloin vielä ollut syntynyt - vaan asennoitumista tapahtumiin määräsi luokkataistelun kulku Suomessa.
Kaikki alkoi Venäjän vallankumouksellisista tapahtumista. Suomi oli tuolloin osa Venäjää, ja myös osa sen vallankumousta. Työväenliike ja työväenluokka olivat molemmissa maissa vallankumouksen vetureina, vaikka ne olivatkin vielä kehittymättömiä ainakin määrällisesti. Molemmat maat, suuri ja pieni, halusivat jättä feodaalisen yhteiskunnan historiaan. Vaikka tuolloin vallankumous ymmättettiin työväenluokan vallankumoukseksi, kysymyksessä oli kuitenkin porvarillinen vallankumous, siirtyminen feodalismista kapitalismiin.
Sosialidemokraattinen puolue sai vuonna 1916 eduskuntaan enemmistön. Vapaamielisen porvariston tuella vasemmistoenemmistöinen eduskunta aloitti ripeästi itsenäisen Suomen rakentamisen. Vuonna 1917 keväällä Venäjän tsaari kukistuminen ja väliaikaisen hallituksen valtaan nous tarjosivat Suomen nuorelle eduskunnalle hyvät toimintaedellytykset. Eduskunta aikoi hyväksyä valtalain, josta piti tulla Suomen korkein vallan käyttäjä.
Kiista Suomen tulevasta vallan käyttäjästä johti Suomen poliittiseen kahtiajakoon ja veriseen sisällissotaan, luokkasotaan, jonka toisella puolella oli feodaali-Suomen kannattajat valkokaarteineen ja toisella puolella Kansanvaltuuskunnan johtama Punakaarti, jonka tavoitteena oli maareformi, 8 -tunnin työpäivä, kunnallinen demokratia ja ultra-demokraattinen valtiojärjestelmä, kuten historioitsija Heikki Ylikangas on asiaa luonnehtinut. Sosialistisesta Suomesta ei tuossa vallankumouksessa ollut kysymys, vaikka voittajan taholta niin on haluttu asia tulkita.
Punaset hävisivät taistelun, mutta voittivat sodan. Suomesta tuli heidän tavoittensa mukainen. Voittajat käyttäytyivät äärimmäisen julmasti vallankumouksen sankareita kohtaan. 25.000 antautunutta punakaartilaista kuoli nälkään, tauteihin ja telotuksiin sodan jälkeisissä keskitysleireissä. Se oli lähtötilanne itsenäisen Suomen tulevaisuudelle ja heti järjestäytymään ryhtyneelle työväenliikkeelle.
Tässä prosessissa Arvo Poika tuominen oli keskeisessä roolissa kokoamassa ammattiyhdistysliikettä ja perustamassa Sosialistista Työväenpuoluetta. Hän kävi Suomen poliittiset vankilat ja oli maanpaossa Neuvostoliitossa ja Ruotsissa seitsemän vuotta.
Osa punakaartista pääsi turvaan Neuvostoliittoon. Siellä he perustivat Suomen Kommunistisen puolueen, joka hävityn sodan katkeroittamana valitsi toimintalinjakseen äärivallankumoukselliset menettelytavat. Ne merkitsivät kokemattomalle uudelle työväenpuolueelle sairastumista poliittiseen lastentautiin. Puolue jakautui kahtia ja ajautui sisäiseen taisteluun, jossa Arvo Poika Tuominen ja OW Kuusinen pyrkivät saattamaan SKP:n työväenluokan etujen mukaiselle poliittiselle linjalle.
Tässä roolissa Arvo Poika Tuominen kohosi OW Kuusien rinnalla kansainvälisen kommunistisen liikkeen Kominternin johtopaikoille. Leninin kuolema vei Neuvostoliitosta sosialismin idean mennessään hautaan. Sosialismille ei ollut takapajuisella Venäjällä varsinkaan Stalinin johtamana toteutumisen mahdollisuuksia. Vihamielisen ja Venäjän yhteiskuntakokeilua ymmärtämättömän lännen porvariston uhkaamana Stalinin sisäpolitiikka ohjasi Neuvostoliiton sisäisen kehityksen sille tielle, joka johti toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton romahtamiseen ja kapitalistisen järjestelmän pystyttämiseen maassa.
Fasistisen Saksan nousu ensimmäisen maailmansodan tappiosta suuntautui Hitlerin johdolla määrätietoisesti Neuvostoliiton tuhoamiseen. Suomi oli tuossa rintamassa lopulta mukana ja kärsimässä myös tappion Saksan rinnalla.
Kuvitelmissaan estää Hitlerin hyökkäys Neuvostoliittoon Stalin solmi Hitlerin kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen ja jakoi tuolla sopimuksella Puolan, Baltianmaat ja Suomen etupiireikseen. Stalinin sopimus oli virhe ja turha. Hitler Hyökkäsi sopimuksesta piittaamatta. Arvo Poika tuominen aiottiin sitoa tuohon sopimukseen Terijoen hallituksen pääministerinä. Hän kieltäytyi. Se oli käännekohta Tuomisen poliittisella urlla.
Tuomista on arvioitava ja arvosteltava tätä taustaa vasten. SKP:n hänelle julistama kuolemantuomio edustaa historian tapahtumien täydellistä ymmärtämättömyyttä. Tuota päätöstä ei ole tietääksen peruttu eikä Tuomisen kunniaa palautettu. Sen aika olisi nyt.
Seuraavissa jutuissa kerron tuomisen muistelmien pohjalta muutamista mielenkiintoista tapahtumista, joiden opetuksia nykytyöväenliike voi hyödyntää.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hyvä analyysi sinänsä, joskin kirjoittajan historian tulkinta poikkeaa sisällissodan osalta omastani. Kuten Typpö toteaakin nuo vaatimukset kahdeksan tunnin tuopäivästä ja maareformista ym. toteutettiin - siis porvarihallituksen tekemänä. Punakaarti taisteli yhdessä venäläisten, siis faktisesti Neuvostoliiton joukkojen kanssa ja tavoitteena oli Suomen liittäminen takaisin Venäjän yhteyteen. Siitä ne maanpetostuomiot - ei maareformin tai työaikalain uudistamisesta. Sitä paitsi punakaarti nousi kapinaan silloista maan laillista ja perustuslain mukaan valittua hallitusta vastaan. Tätä Typpö ei korosta tuossa kolumnissaan.
On myös hiukan sarkastista sanoa, että "osa punakaartilaisista pääsi turvaan Neuvostoliittoon" kun tiedämme kuinka heille siellä pääosin kävi.
Arvo Poika Tuomista kyllä arvostan minäkin. Hänen vasemmistolainen talouspoliittinen vakaumus ei kumoa sitä tosiseikkaa, että tosi paikan tullen hän kuitenkin osoittautui isänmaalliseksi suomalaiseksi, vaikka olikin nuoruudessaan hairahtanut uskomaan maanpettureiden valheita. Kunnian palauttamista hän sen sijaan ei tarvitse, sillä SKP:n julistama kuolemantuomio ei toden totta keneltäkään kunniaa vie - pikemminkin päinvastoin!
Gagarinille.
Punakaartin tavoitteet esitettiin jo marraskuun suurlakossa ja vähän myöhemmin Kansanvaltuuskunnan asetuksissa. Kun valkoisten halklitus ne sodan jälkeen toteutti, niin se osoittaa, että Punakaarti voitti sodan, vaikka hävisikin taistelun ja koki verisen koston.
Punakaartissa oli joitakin tsaarin armeijasta jääneitä upseereita, mutta on historiab väärennöstä vaittää, että Punakaarti taisteli venäläisten kanssa yhdessä. Väärennös on kaksin kertainen, kun tiedetään, että bolshevikki-hallitus myönsi Suomelle itsenäisyyden.
On myös hurskastelua väittää, että valkoinen hallitus olisi ollut laillinen, juuri kun se oli tehnyt petoksen Suomen kansaa kohtaan pyytämällä Venäjän väliaikaista hallitusta hajoittamaan laillisen eduskunnan. Porvaristo suoritti maanpetoksen, ei punakaarti.
Punakaarti pääsi todellakin turvaan valkoisten teurastukselta. Lenin oli tuolloin bolshevikkien johtaja, ja pakolaisten turva oli todellista. Mutta kun Lenin kuoli ja Stalin tuli valtaan, hänen toimestaan, kuten sanot, hän ligvidoi (murhasi) pääosan pakolaisista. Porvarilliset vallankumoukset ovat julmia. Niin Suomessa kuin Venäjälläkin.
Työväenluokka ja työväenliike on aina isänmaallista. Eivät punakaartilaiset epäisänmaallisuuttaan paenneet, vaan valkoisten kostoa. Kuten tänä päivänäkin nähdään valkoisten jatkajat myyvät ja lahjoittavat isänmaamme tunteettomalle riistäjäåpääomalle.
Kuolemantuomio oli silloisen SKP:n tuomio. Se annettiin Tuomisen lisäksi Oskari Tokoille. SKP:n velvollisuus ja koko vasemmistolaisen työväenliikkeen on kannettava vastuunsa virheistään jälkikäteen, vaikka symbolisesti.
"Väärennös on kaksin kertainen, kun tiedetään, että bolshevikki-hallitus myönsi Suomelle itsenäisyyden."
Suomi julistautui itsenäiseksi kansan tahdon mukaisesti ja Suomella oli jo silloin toimivat valtiopäivät sekä hallitus. Tuore bolshevikkihallitus Venäjällä oli täysin kyvytön muuttamaan sellaista asiaintilaa ja tuo "myöntäminen" oli vain tosiasiallisen tilanteen ääneen sanomista. Se ei poista sitä tosiasiaa, että bolshevikkeihin tukeutuneet punakaartilaiset Suomessa taistelivat rinta rinnan Suomessa jäljellä olleiden entisten tsaarin armeijan sotilaiden kanssa saadakseen aikaisesti bolshevistisen mallin mukaisen Suomen.
"On myös hurskastelua väittää, että valkoinen hallitus olisi ollut laillinen, juuri kun se oli tehnyt petoksen Suomen kansaa kohtaan pyytämällä Venäjän väliaikaista hallitusta hajoittamaan laillisen eduskunnan. Porvaristo suoritti maanpetoksen, ei punakaarti."
Kerenski hajotti Suomen eduskunnan niin kuin Kekkonenkin teki 70-luvun alussa, mutta uudet vaalit pidettiin laillisessa järjestyksessä ja silloin vasemmisto hävisi eikä Tokoillakaan ollut enää saumaa mennä senaattiin. Voidaan olla montaa mieltä siitä miksi Kerenski hajotti eduskunnan ja olisiko niin pitänyt menetellä, mutta uudet vaalit olivat aivan lailliset ja reilut. Suomen kansa oli puhunut!
"Porvarilliset vallankumoukset ovat julmia. Niin Suomessa kuin Venäjälläkin."
Jos todella olet sitä mieltä, että Stalin toteutti Neuvostoliitossa porvarillisen vallankumouksen, niin silloin käytät kyllä tuota "porvarillinen" -ilmaisua aika omaperäisesti.
"Työväenluokka ja työväenliike on aina isänmaallista"
Oletko aidosti sitä mieltä, että Terijoen hallitus oli isänmaallinen? Olivatko Moskovaan tukeutuneet taistolaiset isänmaallisia 70-luvulla?
"Kuten tänä päivänäkin nähdään valkoisten jatkajat myyvät ja lahjoittavat isänmaamme tunteettomalle riistäjäåpääomalle."
Jos tarkoitat venäläisten tonttikauppoja, niin olen samaa mieltä. Ne pitäisi kieltää välittömästi!
Suomi säilyi tasavaltana. Ruotsalaiset valkofasistiset monarkistit eivät voittaneet. Mutta ei voittaneet punaiset suomalaiset sosialistitkaan. Suomi säilyi tasavaltana. Mutta ruotsalaiset saivat poliittisessa ja sotilaallisessa johdossa paljon valtaa. Esimerkiksi kolme ensimmäistä presidenttiä oli ruotsalaisia. Ja kysymys kuuluukin voiko Suomen johdossa olla laillisesti ulkomaalaisia terroristeja? Ei voi.
Tuomas Lavoselle.
Suomesta tuli "tasavalta" eli porvarillinen demokratia alkoi toimia vasta sen jälkeen, kun Suomi oli Hitlerin rinnalla kärsinyt tappion ja luopunut fasistisista menetelmistä työväenliikettä kohtaan. Natsismi ja Hitlerin ideologia edusti feodalismin epätoivoista yritystä säilyttää aateliston valta kapitalistisen tuotantotavan tunkeutuessa sen tilalle.
Laillisesti Suomen johdossa voi olla (siis on mahdollista) terroristeja niin kauan kuin kansa ei pääse avoimesti ja tasa-arvoisesti valintoja suorittamaan. Politiikkojen lahjonta (vaalirahoitus) aiheuttaa tämän mahdollisuuden. Onko sillä väliä, onko valtion johdossa ulkomaisia vai kotimaisia terroristeja? Suomen historia osoittaa, että kyllä meilläkin osataan.
Gagarinille.
Tuominenkin käsittelee aikalaisena ja muutenkin varsin seikkaperäisesti noita tapahtumia. Tsaarin kaaduttua ratkaistavana oli kysymys, kenelle siirtyy tsaarilla olleet oikeudet ylimmästä vallankäytöstä Suomessa. Tokoin senaatti hajosi samasta syystä. Siinä oli porvaristolla enemmistö. Sosialidemokraatit ja eduskunnan enemmistä sanoi, että valta kuuluu eduskunnalle. Bolshevikit kannattivat sosialidemokraatteja. Väliaikainen hallitus Venäjällä ja Suomen silloinen aatelisto-porvaristo sanoivat, että Venäjälle. Suomesta esitettiin pyyntö hajottaa hallitus.
Tämä tapahtui elokuun alussa eli hetkellä, jolloin Väliaikainen hallitus oli kriisissä ja Kornilovin kapina oli valmistelun alla. Väliaikainen hallitus ei hallinnut yksin, vaan sen täytyi koko ajan ottaa Neuvostojen kannat huomioon. Bolshevikkien kannatus oli Neuvostoissa tuolloin voimakkaassa kasvussa.
Suomen porvaristo vähemmistönä näki olevan viimeisen hetken käsillä pelastaa Suomi valkoisille. Eduskunnan hajotus oli vähemmistön vallankaappaus Suomessa. Että se siitä laillisuudesta.
Hajotettu eduskunta oli vuoden vanha. Työkansa menetti menetti uskonsa parlamenttiseen peliin ja ymmärrettävästä syystä hävisi vaalit. Tässä luotiin 1918 luokkasodan taistelurintamat.
Jos osaat jäsentää historiakulkua, niin se etenee tuotantotavoittain. Porvariston valtakaudelle on olemassa täysin konkreettiset edellytykset, joita feodalismissa ei ollut. Feodalismi on analysoitu hyvin Tapani Hietaniemen kirjassa "Feodalismi", ja kapitalismi Marxin kirjassa "Pääoma". Niiden pohjalta tarkasteltuna Suomen ja Venäjän vallankumousten nimittäminen porvarillisiksi, ei ole lainkaan omaperäistä.
Terijoen hallitus ei ollut työväenluokan hallitus, vaan Stalinin hallitus. Entiset taistolaiset itse voivat kertoa olivatko he isänmaallisia. Hehän toimivat, kuten kaikki, siinä erheessä, että Neuvostoliitto olisi ollut sosialismia.
En tarkoita venäläisten enkä muumaalaistenkaan tonttikauppoja, vaan Suomen kansan tuotantoedellytysten myymistä EU:n avustuksella kansainväliselle kapitalismille, joka ei edes toimi.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 7 kommenttia