Stalinin vallan rakenne
Arvo Poika Tuomisen muistelmat 5.
Arvo Poika Tuominen analysoi Stalinin täydellisen yksinvallan rakennetta kirjassaan Kremlin kellot. Hän seurasi tapahtumia läheltä asuessaan OW Kuusisen huonetoverina, joten hänellä oli mahdollisuus tehdä havaintoja pintaa syvemmältä. Tuomisen mukaan Stalinin valta perustui kolmeen keskenään kilpailevaan ja toisiaan vakoilevaan organisaatioon: 1) GPU:hun, joka oli sisäinen poliisi (eli sisäministeriö), jolla oli palkallinen monimiljoonainen henkilöstö ja hyvin varusteltuja aseellisia joukkoja; 2) toinen oli puolueen Kontrollikomitea, joka oli puolueen tärkein elin. Sen vaikutusvalta ulottui kaikille tasoille koko valtakunnassa. Suuresta lukumäärästä huolimatta sillä oli palkallista henkilökuntaa vähemmän kuin GPU:lla ja aseistuskin oli kevyempää; 3) Kolmas oli armeijan osasto 4. Se muodosti kansainvälisen ja kansallisen vastavakoiluorganisaation. Osana Puna-armeijaa sillä oli miesvahvuutta ja asellista varustusta tarvittava määrä eli se, mikä Puna-armeijalla käytössään oli.
Kaikki nämä olivat myös poliisiorganisaatioita, joiden tehtävänä oli valvoa yksinvaltiaan Stalinin asemaa ja turvallisuutta valtiokoneiston ja kansalaisten keskuudessa. Noilla yhdelläkään organisaatiolla ei ollut tiukkaa omaa työnjakoa, vaan jokainen organisaatio valvoi toistensa lisäksi myös samoja kohteita. Toisen varpaille astuminen ja toisen tontille meno oli sääntö. Muuten Stalinin idea ei olisi toteutunut.
Yhdessä nuo organisaatiot muodostivat Stalinin henkivartiokaartin. Historiasta tiedetään, että henkivartiokaartit voivat helposti muuttua rengistä isännäksi, kuten Rooman keisarien henkivartiokaartit joskus muuttuivat. Jos joku noista kolmesta vahvistui liikaa ja muodostui uhkaksi, Stalin kukisti sen kahden muun organisaation avulla. Ligvidoinnin kohteeksi joutui aina uhaka-organisaation johto.
Tällä tavalla GPU:n Jagoda siirrettiin sivuun ja likvidoitiin vuonna 1936. Sen suoritti osasto 4.:n ja kontrollikomitean organisaatiot. Kun armeijan osasto 4. tuli tuon operaation ansioista tullut liian mahatavaksi, niin muutaman kuukauden kuluttua kontrollikomitea ja uudelleen viritetty GPU kukistivat armeijan koko johdon eli Tuhatsevskin koko esikunnan ja osasto 4. johtajan, kenraali Gamarnikin. Puhdistus oli niin laaja, että 80 000 luutnanttia ylemmästä upseeristosta 30 000 ligvidoitiin. Tämä oli vakava isku Neuvostoliiton puolustuskyvylle tulossa olevan toisen maailmansodan alla.
Stalin valvioi organisaatioita kahdenkisten suhteiden avulla. Kukaan johtoryhmässä ei tiennyt, kenen kanssa Stalinilla oli valvonta- ja raportointisuhde. Jokainen johdon jäsen raportoi golleekastaan Stalinille muiden tietämättä. Raportoijaa oli ligvidoinnin uhalla kielletty paljastamasta Stalinilta saamaansa tehtävää. Näin Stalin pääsi selville, mistä organisaatiossa puhuttiin ja mitä suunniteltiin. Jos vaara jostain päin uhkasi, siihen voitiin reagoida ajoissa.
Tuominen kertoo, että SKP:n johtoa, erityisesti häntä ja Kuusista, valvottiin samalla tavalla. Pääsihteeri Tuomisen työtoverit kertoivat varotuksesta huolimatta välittömästi Tuomiselle itselleen, millaisia ohjeita GPU oli salaisissa tapaamisissa heille antanut. SKP:n johto sopi "sääntöjen vastaisesti" yhteisestä menettelystä ja raportoinnin sisällöstä. Tämä oli heille kaikille hengenvaarallista, mutta suomalaisten keskinäiselle avonaisuudelle ja solidaarisuudelle luonnollista asennoitumista. Annetut raportit eivät aiheuttaneet pidätyksiä. Suuri puhdistus oli sitten oma tarinansa.
Mielenkiintoista oli lukea, että myös OW Kuusinen oli vakoilun kohteena. Kuusinen oli siis myös hengenvaarassa. Tämä tapahtui Zaitsevin ollessa GPU:n päällikkönä Jagodan jälkeen. Tilanne hermostutti Kuusista. Niinpä hän otti yhteyttä Kominternin ja Stalinin väliseen yhdyshenkilöön Manuilskiin, tapasi hänet, ja hän soitti suoraan Stalinille ja kertoi Kuusista uhkaavasta vaarasta. Kuusinen oli Stalinille niin tärkeä kirjuri, että Stalin käski Zaitsevia jättämään Kuusisen rauhaan.
Stalinin luoma systeemi oli siis valvontaorganisaatio, ilmiantojärjestelmä ja rangaisuorganisaatio. Tämän tyyppisiä menetelmiä oli kylläkin hahmoteltu jo Machiavellin Ruhtinaassa, ja niitä ovat kaikki diktaattorit soveltaneet omalla tavallaan. Niin teki myös Hitlerin natsipuolue. Hitlerin menetelmät valvonnan, ilmiannon ja rangaisemisen osalta olivatkin yhtä julmia ja tehokkaita, mutta ne olivat paljon yksinkertaisempia kuin Stalinilla.
Hitler luokitteli väestöryhmät, kokosi ihmiset keskitysleireihin ja surmasi heidät kaasuilla, myrkyillä ja ampumalla, sekä tappoi nälkään. Noita ryhmiä olivat juutalaiset, mustalaiset, vammaiset, kommunistit, natsismin vastustajat, homot jne. Tietenkin näiden väestöryhmien puhdistaminen arjalaisen väestön keskuudesta vaati etsintää, seulomista, urkintaa, ilmiantoja ja pidätyksiä, mutta nämä toimenpiteet olivat avoimia, julkisia ja suorasukaisen brutaleja toimenpiteitä Staliniin verrattuna. Stalin teki pidätykset öisin ja keksi valheelliset perustelut toimilleen. Stalin pyrki käyttämään pidätetyt ihmiset taloudellisesti hyväkseen loppuun asti. Suuret rakennuskohteet ovat tuhottujen ihmisten viimeinen lahja yhteiskunnalle.
Diktaattoreitten ero johtui Stalinin ja Hitlerin yhteiskunnallisen tajunnan luomasta ympäristöstä, ja noiden diktaattorien historiallisen roolin erosta. Hitler puolusti feodalismia ja aateliston menetettyä valtaa, kun Stalin suoritti porvarillista vallankumousta sosialismin kuplan sisällä. Hitlerin mukaan ihmiset olivat biologisesti eriarvoisia. Stalin toimi aatteellisessa ympäristössä, jossa ihmisten kuuluu olla tasa-arvoisia. Stalin etsi koko ajan kansan vihollisia, kun Hitler tuhosi vain ihmislajin huonoja yksilöitä.
Stalinin valtaorganisaatio oli kuitenkin niin kokonaisvaltainen ja systemaattinen, että sille tuskin löytyy vertailukohtaa mistään maasta. Ne suuret puhdistukset, jotka Venäjällä koettiin 1930 -luvun lopussa, on ymmärrettävissä vain tuon erikoistehokkaan organisaation toiminnan tuloksena. Tuominen arvelee, että noissa puhistuksissa meni 10 - 15 miljoonaa ihmistä Venäjällä. Suomalaisia punapakolaisia ja Amerikasta muuttaneita sosialismin rakentajia lienee tuossa joukossa mennyt n. 20 000 ihmistä.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Heikki toistaa Tuomisen sanomisia. Mielenkiintoiseksi tekee se, että aikanaan demarit käyttivät Tuomista lyömäeseena kommareita vastaan, eivät enään. Niin tai näin Tuominen valitsi puolensa "kylmänsodan" aikana.
Tarkennetaan sen verra, että kirjeessä Keväällä 1940 Kommunistisen Internationaalin pääsihteerille Georgi Dimitroville Tuominen jo teki valintansa jossa hän ilmoitti sanoutuvansa irti kommunismista.
Poliittinen kommunistien vastainen toiminta tuli sitten kylmänsodan aikana.
Taistolaisten tulkinta 70-luvulla oli, että Tuominen oli halveksuttava opportunisti, vaikkakin mielestäni pääministerin virkaan kutsun saaanut ja siitä kieltäytynyt ei voi olla ollut opportunisti, ellei itse Kaitselmus ollut hänelle kertonut talvisodan tuloksesta etukäteen.
Minun silmissäni Tuominen on todistus siitä, että kommunistien piirissä oli isänmaallistakin ainesta.

Kommentoi 5 kommenttia