Itsenäisyys vai imperialismi - vastuu on nyt äänestäjillä
Suomen kansa äänesti niukalla enemmistöllä EU-jäsenyyden puolesta 1994. Nyt tiedetään mitä siitä seurasi. Vastuu siitä sekä Suomen ja EU:n ongelmista on Kyllä-äänestäjillä. Jos Ei-EU:lle olisi voittanut, vastuu olisi tietenkin EU:n vastustajilla. Luulen, että sitä olisi nyt helpompi kantaa.
Jos Niinistöstä tule presidentti, niin se tiedetään mitä siitä seuraa maan hallituksen, EU:n ja oikeiston toimenpiteinä: työttömyyttä, veroja, leikkauksia, alasajoja, kiristystä, kyykytyksiä. Kaikki hallituspuolueiden presidenttiehdokkaat (Lipponen, Arhinmäki, Haavisto, Biaudet ja Essaija) ovat poliittinen riski Suomen kansalle ja sen tulevaisuudelle. Jokainen, joka äänestää hallitusrintamaa, sahaa omaa oksaansa, myös vasemmistolaiset.
Loputkin Suomen Itsenäisyydestä menee heidän mukanaan. Kansantalous on pelkkä pelikenttä kansainväliselle pääomalle: tulla, pelata ja mennä voittojen kanssa pois. Kansantuloa tuova tuotanto siirretään pommilaivojen mukana muihin maihin, kuten Kiinaan. Suomeen jää vain tuottamaton työ ja sellainen taloudellinen toiminta, joka rahoitetaan velanotolla. Se tietää jatkuvia veron korotuksia. Hallitusrintaman ehdokkaita äänestäneiden on sen jälkeen turha valitella huonoa politiikkaa. Työttömyys kasvaa ja ihmismäiset yhteiskuntarakenteet karsitaan pois.
Asiallisesti ja poliittisesti Presidentti on hallituksen keskeisin ministeri, vaikka se muodollisesti ei sitä olekaan. Presidentti ja hallitus ovat joka tapauksessa samaa valtaa, kansaa vastaan, eri virastoissa. Opposition ehdokkaita ovat vain Väyrynen ja Soini.
Hallituksen media, Yle-TV, on valjastettu oppositiota vastaan. Ylen oikeistolaisen johtajan rooli korostuu juuri nyt. Kansan aivopesuun Niinistön ja hallitusrintaman puolesta keskitetään nyt kaikki voimat. Toiselle kierrokselle halutaa historiaton ja täysin arvaamaton Pekka Haavisto kansan tunteman Paavo Väyrysen sijaan. Haavisto ei eroa Niinistöstä. Väyrynen on itsenäisen Suomen vaihtoehto totalitaariselle, modernille pääoman imperialismille, Natolle ja EU:n seikkailupolitiikalle.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kommunistina saatat hyvinkin tehdä hallaa Väyrysen menestymiselle ilmaisten noin voimakasta kannatusta. En usko, että hänen äänimääräänsä vaikuttaisi positiivisesti, jos vaalimainos kuuluisi: "Kommunistit ovat puolellani!"
Eipä taida olla enää kyse kommunisteista, fasisteista tai kokkareista. Nyt on kyse suomalaisten itsemääräämisoikeudesta omissa asioissaan, puolueista riippumatta. Jatkossa mieluimmin niin, että puolueet kuuntelevat kansaa eivätkä voitelevia korporaatioita.
Sanoo laitaoikeaa edustava henkilö nimimerkin takaa.
Asia vain on päinvastoin: Väyrysen otollisuuden oivaltavat järkevät ihmiset värieroista huolimatta vasemmalla, keskellä ja oikealla.
Hyvä analyysi Heikiltä, kuten aina. Ja selkeä, kuten aina.
Ennen vuotta 1991 Suomi oli itsenäinen, mutta sidottu, henkisestikin, itänaapuriin. Sekö on mielestäsi ihanteellista?
Suomen EUjäseneksi pääsemisessä oli ja on myös monia hyviä puolia.
Paavo V on toki vaihtoehto, mutta millainen? Ja mille? Mistä hän aikoo hankkia ne valtaoikeutensa, joita esimerkiksi nykyiselläkään Presidentillä ei ole?

Kommentoi 8 kommenttia