Vaaka kallistui oikealle Suomessakin
Presidentti Tarja Halonen oli omalla tavallaan, tietynlainen vastapaino Suomen oikeistolaiselle hallitukselle. Se ei kuitenkaan estänyt työväenliikkeen, eikä varsinkin puoluekentän, irtomista kansasta ja ajautumista oikealle. Sen seuraukset ovat näkyneet kokoomuksen vallan vahvistuksena, kansalaisiin kohdistuneena rasismisyytöksinä ja muun muassa lakialoitteena sotasyyllisyystuomioiden purkamiseksi. Käydyt presidentin vaalit kallistavat vaakaa edelleen oikealle. Tulipa uusi presidentti Haavistosta tai Niinistöstä, oikeiston täyskäsi vahvistuu politiikassa. Jutta Urpilainen ja Jyrki Katainen toimivat vuoron mukaisesti EU-puffetin hovimestarina ja tarjoilijana.
Kun Espanjassa Rodriques Zapateteron demarihallitus ajoi itsensä umpikujaan, tilalle nousi Francon falangistien perillinen Partido Popular, ja sen muodostama hallitus pääministeri Mariano Rahoyn johdolla. Seuraukset näkyivät heti. Tuomari Baltasar Garzon on haastettu falangistien toimesta oikeuteen Armahduslain rikkomisesta. Francon jälkeen vuonna 1977 säädettiin näet laki, joka kieltää Francon ja hänen Falangistiryhmän rikosten tutkimista Espanjan sisällissodan ajoilta.
Baltasar Garzon tuli Zapateron aikana tunnetuksi sen vuoksi, että hän alkoi availla Francon aikaisia murhatöitä, ja haastoi Chilen diktaattorin Augusto Pinochetin espanjalaiseen oikeuteen, mikä ei kuitenkaan toteutunut. Espanjan sisällissota (1939-36) oli lähes yhtä verinen kuin Suomen v.1918 sota. Espanjan sisällissodassa, johon myös Hitler osallistui Francon puolella, kuoli 250 000 tasavaltalaista ja pitkälti yli satattuhatta tasavaltalaissotilasta on edelleen kadoksissa. Armahduslain mukaan näitä ei saa tutkia.
Tossavaisen lakialoite Suomessa (sotasyyllisten armahtamiseksi) on linjassa Espanjan oikeistohallituksen kanssa. Samalla tavalla kuin Zapateron demari-hallitus teki tilaa Francon falangistien valtaan nousulle Espanjassa, samalla tavalla Suomen Sosialidemokraattinen Puolue ja Vasemmistoliitto ovat omalla, porvaristoa ja globaalia kapitalismia (EU:n kautta) tukevalla, politiikallaan tehneet tilaa oikeistolle Suomessa. Menossa olevat presidentivaalit ovat tästä kiistämättömänä todistusaineistona.
Jokohan alkaisi olla työväenliikkeen voimien kokoamisen aika ja paluu omille luokkajuurille?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Mielenkiintoinen on vasemmiston nykyinen käsitys luokkatietoisuudesta, kun ay-pomot menevät suurpääoman tukeman Niinistön taakse.
Eikös Espanjan sisällissota vaatinut miljoonan ihmisen hengen siviilitappiot mukaanlukien?
Kansan tahto on tullut ilmi vaalien kautta. Ei siinä muuta demagogiaa enää kaivata. Perinteisen vasemmiston kannatus on Suomessa nykyään kymmenen prosentin luokkaa.
Tietysti on sitten niitä, jotka eivät hyväksy kansan tahtoa.
Maassa, jossa terveyskeskuksen lääkärin palkka on samalla viivalla kuin normi-duunarin, niin ei mikään ihme että "AY-liike menee pääoman puolelle".
Nyt kommunistien pitäisi löytää jostain joku vihollinen ja riistäjä. Tuo EU on niin kovin etäinen, että sen uhalla ei vielä saada porukoita Vanhalta hakemaan kivääreitä ja siirtymään barrikaadeille.
Asiat on sen verran hyvin että luokkataistelijoita tarvitaan nyt muualla. Mutta ihan hienoa että meillä Suomessakin on vielä pari kommunistia vielä 2000-luvulla. Se on kuin olisi "interaktiivisessa museossa". Saa kuvan siitä millaista se aikanaan oli kun kansaa ajettiin aseisiin.
1.12.2012 tehtäväkohtainen palkka vaihtelee seuraavasti:
•Lääketieteen opiskelija (omalääkäri VES:ssa ei kandin palkkaa ole määritelty, mutta useimmissa terveyskeskuksissa maksetaan taulukon alin palkka) ja laillistettu lääkäri 2 680,30 €,
•Laillistettu lääkäri, jolla on yleislääketieteen erityiskoulutus tai joka on toiminut yhteensä vähintään 3 vuotta laillistetun lääkärin virassa/tehtävässä 2 795,68 €,
•Erikoislääkäri 3 321,38 € ja
•Ylilääkäri 4 146,48 €
(Lähde: TK-Rekry)
Viime vuonna mm. Taloussanomat listasi keskiansioita, niin ahtaajan vuosiansiot ovat 43 000,- EUR.
Ihan hyvin on asiat, että ei tässä kovin kannata paukuttaa että ilmaiseksi töitä tehdään. Ahtaaja on tärkeä duunari ja ansaitsee palkkansa, mutta kyllä vallankumouksen aika meni jo. Tai sanotaanko että aika paljon saatte tehdä hommia uuden Kansanvaltuuskunnan eteen, jotta tuollaisilla keskipalkoilla aletaan ampumaan työnantajia.
Raksahommatkin ovat sen verran vuosien varrella muuttuneet, että moni pätevä kirvesmies on laittanut firman pystyyn tai vähintään toiminimen. Sitten sen jälkeen sitä tekee vain itselleen töitä. Sitä kun on fiksu ja osaava, niin ei tarvitse olla aina kiukuttelemassa että "AY-liike siirtyy pääoman puolelle".
Täyskäden muotoutuminen on paha asia kansanvallan toteutumisen kannalta. Yhtälailla Saulin kuin light-Saulin (lainatakseni Henry Björklidin mainiota muotoilua) kautta toteutuessaan. Täyttä Kokoomus-vitjaa en usko Suomen ajanmyötä kestävän. Se jo itsessään synnyttää vastareaktion: uskon, että Erkki Tuomiojan ulostulon kaltaiset yleistyvät ja muotoutuva tulee rapauttamaan hallitusyhteistyön perustaa nopeutetusti. Se taas mielestäni on yksinomaan myönteistä. Siten oletan, että eduskuntavaalit pidetään aiemmin kuin osataan odottaakaan.
Onkos Espanjassa vielä falangistipuolue olemassa?
“laki, joka kieltää Francon ja hänen Falangistiryhmän rikosten tutkimista”
Mikä tämän valtiojohtajien suojelun moraalinen tausta mahtaa olla? Onko kyse "sodankäynnin eettisistä säännöistä". – Ainakin länsimaiset armeijat, nykyisissä sodissa, tappavat mieluummin tuhansia siviilejä kuin yhden johtajan.
Rasistikorttia ovat kaikkein ahkerimmin olleet käyttämässä vasemmistolaiset, jotka nimenomaan halusivat rahdata tänne ex NL:ssa (punaisessa) poliittisessa koulutuksessa ollutta Siad Barren eliittiä. Nämä sitten ovat haalineet tänne lisää samanlaista väkeä sekä omia kotiorjiaan.
Tämä kieroilu on oikein KKO:n perusteella laillistettukin. Pakolaisstatuksen saa hankkia valheilla, tulla tänne sen avulla, hankkia tänne lisää väkeä valheilla, nostaa kaikki mahdolliset edut ja sitten kun omaa tyhmyyttään jää kiinni vaatiessaan vielä lisää, niin KKO sanookin, ettei kyseessä ole rikos.
Valkoinen kantaväestöön kuuluva kun tekisi puoletkin noista rikoksista, niin häkki heilahtaisi.
Fasistilla ja rasistilla ei ole kommunistien ja liberaalien kielenkäytössä mitään todellista sisältöä. Niihin on liitetty mahdollisimman paljon epämääräisiä negatiivisia tunnesisältöjä, ja sen jälkeen niillä on pyritty tahraamaan poliittisia vastustajia mahdollisimman paljon. Ne voidaan liittää keneen tahansa, ja kaikki ymmärtävät välittömästi niiden symbolisen ja vahvan tunnemerkityksen. Niihin ei voi sisällöttömyytensä vuoksi kunnolla vastata, ja rationaalisista vastauksista tulee siten usein kömpelöitä, tehottomia ja itseään vastaan kääntyviä selittelyjä, jotka saavat poliittisen vastustajan näyttämään entistä pahemmalta ja huonommalta.
Ne ovat siis poliittis-psykologisia aseita. Ainoa oikea lähtökohta on se, että ei hyväksy niitä ollenkaan, vaan kääntää kaiken niillä käytävän keskustelun koskemaan sanojen "sisältöä" ja olemusta.
Siad Barren eliitistä: http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2011/08/11/ratkaisu-somaliaan/
Haikailet Työväenliikkeen voimien kokoamista ja sen paluuta omille Luokkajuurille.
Sosiaalitoimistot,Kela ja Kirkon Diakonia tekevät jo sen mikä Työväenliikkeeltä jäi tekemättä.
Tuota Jos kansa menee oikealle ja kokoomussaa kannatusta se kertoo aika paljon siitä että vasemistolla on aika vähän annettavaa vai mitä?
Toisaalta jos kansa saa oikeistolaista ppolitiikkaa on se itse sen äänestänyt mahdolliseksi. Voiko olla niin että tuo ns oikeistolainen poliittkka on ainoa mahdollinen tässä vaikeassa tilanteessa ja ei ole enää varaa vasemistolaiseenn huuhaa poliitkkaan.
Valehtelemisessa punikit ovat mestareita. Perinteinen metodi on ollut tosiasioiden kääntäminen päälaelleen, aivan 60-lukulaisen vasemmistoradikalismin mukaan. Nämähän käyttivät itsestään nimitystä "edistykselliset", vaikka ne halusivat taannuttaa yhteiskunnan sotkemalla perusrakenteet arvot päälaelleen kääntämällä. Valitettavasti varsin pitkälle myös onnistuivat.
Nykyinen oikeiston nousu johtuu pitkälle siitä, ettei punikkien kusetus enää mene yhtä hyvin läpi.
Juu, vai että oikein duunarit maksaa lääkäreiden koulutuksen? Milloin lääkärit on itse vapautettu veronmaksusta? Vaikka kääntäisit miten, niin sellainen jolla on hyvät tulot tuovat myös valtion kassaan enemmän. Ahtaaja ja terveyskeskuslääkäri ovat näköjään tulojen kohdalla aikalailla samassa luokassa, niin molemmat kyllä hoitaa osuutensa tuohon "ilmaiseen koulutukseen".
Ahtaajan koulutuksen sijaan maksaa työnantaja. Siinä on vielä tänäpäivänä yksi niistä harvoista ammateista jossa koulutus on korkeintaan oppisopimuskoulutus. No, vanhemmat ahtaajat eivät ole käyneet sitäkään. Kirvesmies, putkimies tms. joutuvat käymään nykyään ammattikoulut.
Eli lääkärinkoulutuksen saaneen tulee olla kiitollinen siitä että duunari on hoitanut hänet läpi pääsykokeista, tenteistä, työharjoitteluista ja gradusta?
No, ne joilla ansiotulot ovat kovia, niin he myös maksavat korkeammalla prosentilla veroa. Tuossa vuoden 2010 ansiotuloista listaa: http://yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/liitetiedostot/verot2010/koko_maa_...
Teoreettisesti: Miten monen ahtaajan/terveyskeskuslääkärin verotulot pitää laskea yhteen että päästäisiin samaan verokertymään kuin tuon edellä mainitun listan esim. viiden kärki on maksanut?
Vai että suomalainen koulujärjestelmä on oikein "poroerotus"? No, sinulla 17 vuoden käytännön ja teoreettinen kokemus, niin pakko kai se on uskoa.
Toisaalta, miten sitten selität sen että yliopistossa on ihan tavallisten duunareiden tyttäriä/poikia? Onko erottelussa tapahtunut virhe vai selittyykö se sillä että toisilla on vaan tahtoa ja halua pyrkiä koulutukseen? Satun nimittäin itsekin tuntemaan todella monta "duunarin lasta", jotka ovat käyneet korkeakoulun. Omilla vanhemmillani ei ole korkeakoulututkintoa, mutta ilmeisesti onnistuin piilottamaan tuossa "poroerottelussa" taustani ja sain luettua itselleni korkeakoulututkinnon. Minulla jäi sellainen mielikuva, että jos viitsit edes lukea välttämättömimmät asiat ja tehdä annetut tehtävät, niin sillä pääsi kyllä eteenpäin; ensin luokalta toiselle ja sitten kouluasteesta seuraavaan. En muista missään vaiheessa opettajien sanoneen yhden ainoalle, että "sinulla ei ole mahdollisuuksia, koska et ole taustaltasi sivistyneistöä".
No, olen kyllä ollut parissakin tilaisuudessa jossa meitä "pikkuporvareita" verbaalisesti ruoskittiin todellisten "luokkasotureiden" taholta. Ei minua siellä ahdistanut, enkä tuntenut tarvetta lähteä pois. Lähinnä se negatiivisuuden määrä joka näissä tilaisuuksissa vallitsi hämmästytti. Eripura, kateus, riitely ja epäsovinnaisuus kuuluvat tuon ns."hyvin proletaarisen yhteisön" käytöskoodiin? Onhan sen huomannut toisaalta siinäkin että kommunistit ja vasemmisto ei ole koskaan tullut edes keskenään toimeen. Vaikka kuinka ollaan "yhteisellä asialla", niin silti jokainen pelaa omaan pussiin; on marxilaista, maolaista, taistolaista, jne. Sitten demareita on sivallettu aina vasemmiston äärilaidalta. Eli sitä mitä tutkia on se, että miksi kaikista yhteistyökyvyttömimmät löytävät itsensä äärivasemmalta?
Muistan kyllä itse lapsuudestani, että niissä kodeissa joissa lähtökohdat jonkun työttömyyden ja alkoholismin seurausena olivat huonot, niin joillakin tällaisten perheiden lapsilla oli itsellä vahva tahto pyrkiä tuosta tilanteesta parempaan. Joidenkin kohdalla kävi onnellisesti ja he saivat hankittua hyvän koulutuksen, työllistyivät ja ovat saaneet omille lapsilleen paremmat lähtökohdat. Toisten tapausten kohdalla ei näin hyvin käynyt, mutta syynä ei ollut ainakaan niissä kouluissa opettajat ja koululaitos. Kyllä opettajat omalta osaltaan yrittivät.
Olen tuntenut myös niitä, joiden perheissä on ollut vaurautta ja sivistystä. Silti lapset eivät ole koskaan päässeet korkeakouluun tai itse kyenneet samalle uralle kuin vanhempansa.
Teorioita on joka lähtöön ja kaiken maailman luokkajakoja voidaan tehdä, sekä sitten selitellä jollain aallokkon pärskeellä näitä oikean elämän "poikkeuksia". Suomessa on kuitenkin perusasiat sen verran edellä, että vielä pitää teorioita kehittää jotta tähän maahan saadaan uusi luokkajako aikaiseksi. Kannattaisi mennä noiden luokkajakoteorioiden kanssa Kiinaan. Siellä duunarit painaa nälkäpalkalla hommia ja puoluepamput elää leveästi. Kiinassa olisi kysyntää työväenluokan esitaistelijoille. Kuten sanottu, niin täällä Suomessa täytyy tapahtua hyvin radikaaleja asioita ennen kuin uudelle Kansanvaltuuskunnalle on kysyntää.
"Punikkien ajattelutapa kyllä eroaa valkoporvarin epä-älyllisestä punavihan kyllästämästä tunneryöpytyksestä. Marxilaisuuteen perehtyneet punikit ajattelevat tieteellisesti ja se tuntuu valkoporvarista valehtelulta. Arvojärjestelmät edustavat tarpeita, etuja ja ihanteita, ja ne ovat työläisellä ja porvarilla erilaiset. Arvojen toteuttaminen tapahtuu tietojärjestelmien avulla, jotka objektiivinen todellisuus testaa."
Hehe, muistetaanpa vain millä retoriikalla puna-aatetta on kaupattu. Tässäpä Leninin lanseeraamia "älyllisiä" lauseita: "Proletariaatin viholliset on tuhottava! Luonto on alistettava! Ensimmäiseksi proletariaatin tulee ottaa haltuunsa tiedotusvälineet." Viimeksi mainittu näkyy Suomessa hyvin, punakanava YLE suoltaa edelleen vasemmistolaista propagandaa, tosin hienovaraisemmin nykyisin.
Mitä tulee tuohon arvojen toteutumiseen niin selittäisikö Typpö, miksi luonnonvaroiltaan maailman rikkain valtio, Neuvostoliitto, ei kyennyt pitämään kunnolla huolta edes kansalaistensa perustarpeista? Miksi NL:n sukellusvenelaivaston jätteitä, ydinreaktoreita, korjataan talteen länsimaisilla rahoilla? Miksi suuri osa entistä Neuvostoliittoa on täysin saastunut, esimerkiksi Kuolan alue?
Huomattavaa on myös ideologinen yhtäläisyys fasismin "arjalaisen rodun" ja kommunismin "ylivertaisen neuvostoihmisen" välillä. Kummassakin korostetaan täysin kritiikittömästi järjestelmän puolella olevan ihmisen ylivertaisuutta. Poliittista aivopesuahan tuo on, sitä on turha kaunistella.
"Kapitalismi on tällä hetkellä saattohoidossa ratkaisemattomien ongelmien edessä. Missä on se porvarien totuus, joka kapitalismin pelastaa."
Tästä meillä ei ole erimielisyyttä, kvartaalikapitalismi on vaikeuksissa ja myös sijoittajat ovat samaa mieltä: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=9&id=2397&fb_source=message
Tuo on sikäli erinomainen uutinen, että kvartaalikapitalismi on aivan yhtä sairas järjestelmä kuin kommunismi ja vasemmistolaisuus yleensäkin. Terve markkinatalous on ainoa toimiva järjestelmä, minkä historia on kiistatta osoittanut. Se myös noudattelee entropiaa mikä sanelee, että kaikki järjestelmät elävät kohtuullisista eroista.
Typpö ei näköjään kykene vastaamaan mitään tuohon aiemmin laittamaani tekstiin, missä kerrotaan vasemmistolaisten tavasta käyttää sanoja fasisti ja rasisti poliittisten vastustajiensa mustamaalaamiseen. Eikä hän kykene näköjään myöskään kommentoimaan tuota laittamaani linkkiä Pauli Vahteran tekstiin, missä todetaan näin:
"Somaliankin katastrofin taustalla sosialismi
Maan itsenäistymisen jälkeen johtoon tuli jo 1970 sotahullu Siad Barre. Barre tukeutui Moskovan korttiin ja maan katastrofi valmisteltiin sosialismin ihanteessa. Vuonna 1977 Barre lähti valloittamaan Ogadenin aluetta Etiopiassa. Somalian sisällissota alkoi vuonna 1988. Sodan jakolinja oli selvä, Siad Barre vastaan Siad Barren syrjäyttämistä haluavat.
Kun Barren valta romahti klaanien välisessä valtataistelussa 1991, tuli Moskovasta Suomeen paljon somaleja. He eivät olleet pakolaisia, vaan maan eliittiin kuuluneita Barre-henkisiä ihmisiä, jotka olivat koulutuksessa ja kuka missäkin tehtävässä Neuvostoliitossa."
Nuo "Barre-henkiset", siis eliittiin kuuluvat, myös käyttäytyvät täällä samalla sikamaisella tavalla kuin kotimaassaan. Vasemmistolaisten rakentaman lypsyautomaatin ansiosta he myös saavat eriarvoista kohtelua. Onko tämä sinusta oikein, Typpö?

Kommentoi 33 kommenttia