Kaikki blogit puheenaiheesta Puolustus

Kansanedustaja Savolasta EU-vaalipäällikköni

Kansanedustaja Mikko Savola Ähtäristä on tänään suostunut vaalipäällikökseni. Rakennamme ja toteutamme yhdessä vaalikampanjan, jossa tavoitteena on 50.000 ääntä ja paikka Europarlamentissa. Vaaliteemat tulevat liittymään puolustukseen ja sisäiseen turvallisuuteen.

Olen erittäin iloinen, että kansanedustaja Savola suostui vetämään kampanjaa. Tunnemme toisemme hyvin ja meillä on pitkälti samanlaiset näkemykset siitä, miten kansallinen puolustus ja sisäinen turvallisuus tulee Suomessa järjestää. Olemme lisäksi myös aiemmin tehneet yhdessä edunvalvontaa Euroopan Unionissa.

Suomen Armeijassa kytee kapinan poikanen

Iltasanomien mukaan "Pohjoismaiden yhteisillä puolustushankkeilla on pitkä historia. Ruotsi, Tanska ja Norja neuvottelivat puolustusunionista toisen maailmansodan jälkeen, mutta hanke kariutui alkuvuodesta 1949 osapuolten tehtyä erilaiset turvallisuuspoliittiset ratkaisut. Suomi asemoitui puolueettomaksi ja solmi Neuvostoliiton kanssa ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen YYA:n."

Koko maan puolustaminen vaatii nykymäärän hävittäjiä

Julkisuuteen nousi yllättäen keskustelu Suomeen hankittavien hävittäjien määrästä. Itse olen saanut toimia pian jo kahdeksan vuotta puolustusvaliokunnassa ja neljä vuotta myös ulkoasiainvaliokunnassa ja tätä kautta olen saanut seurata ns. HX-hanketta alusta lähtien ja varsin läheltäkin. Olemme käyneet hanketta läpi niin sotilaallisen toimintaympäristön nykytilan, Puolustusvoimien tehtävien ja Ilmavoimien toimintamallien sekä puolustukselle varattujen resurssien näkökulmasta.

Itsenäisyyden paras tae: kotipesä kunnossa

Suomi on maailman parhaita maita. Kansainvälisten vertailujen mukaan Suomi on muun muassa maailman vakain valtio, maailman vapain maa, maailman turvallisin maa ja maailman kolmanneksi vaurain maa. Häkellyttävän listauksen Suomen menestyksestä eri vertailuissa voit katsoa täältä.

Nato-kysymys liimaa porvaristoa ja demareita yhteen.

Turvallisuus on nousemassa yhä keskeisempään rooliin niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Yhteinen tekijä pohjolan puolustustamisessa- ja turvallisuudessa on se, kuinka sosiaalidemokraatit suhtautuvat Nato kysymykseen. Sunnuntaisen mielipidekyselyn mukaan ruotsalaiset suhtautuvat yhä myönteisemmin Nato liittoutumiseen. Aftonbladetin kyselyssä 43 prosenttia haluaa, että Ruotsi liittyy Natoon. Vuosi sitten liittymistä kannatti vain 37 prosenttia.

Puolustuksessa hyvä aika tiivistää länsi-integraatiota

Yhdysvaltojen ulko- ja turvallisuuspolitiikalla ei ole selkeää uutta doktriinia. Häilyvä presidentti luo epävarmuutta, vaikka maailmanpolitiikan näyttämö rauhoittuikin helmikuussa Donald Trumpin turvallisuuspoliittisen neuvontantajan Michael Flynnin erottamisen myötä.

 

Suomen paikka on ja pysyy lännessä

Pääministeri Juha Sipilä otti puheessaan Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa 23.4. Jyväskylässä lyhyesti kantaa myös Suomen ulkopolitiikkaan. Sipilä linjasi selkeästi, että: ”Lännessä on perheemme ja arvoyhteisömme.” Samalla Sipilä korosti pohjoismaisen viiteryhmämme tärkeyttä ja toimivia suhteita kaikkiin ilmansuuntiin.

Tulevaisuus on jo toisenlainen kuin Disneylandissa

Pariisin terrori-iskut muuttavat ja tulevat muuttamaan maailmaa. Ranska iski viikonloppuna raskaasti Syyriassa oleviin Isisin kohteisin. Nyt Ranska vaati  EU:n sopimuksen mukaisia turvatakuita muilta EU: n mailta. 

Kävin lukemassa joitakin espanjalaisia lehtiä ja Espanja nojautuu muun muuassa siihen, että ovat USA:n liittolaisina jo mukana Syyrian konfliktissa. Samanlainen suhtautuminen on myös muissa Nato- maissa.

Järjen käyttö sallittua vai onko sittenkään??

 

                                             

EU:lle oma armeija?

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esitti virkakautensa alussa, että unionille pitäisi saada oma armeija. Ajatukseen yhtyivät monet suomalaisetkin. Myötäsukaisen lausunnon antoi myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka on itsekin ajanut EU:n puolustusyhteistyön tiivistämistä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä